Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Perinteinen hernekeitto

Ulkona on -25 celsiusastetta pakkasta. Tällaisina päivinä tekee jostain syystä aina mieli keittoa. Niin nytkin.

Oikeastaan idea keittoon syntyi jo pari päivää aikaisemmin kauppareissullani. Kävelin lihahyllyn ohi ja huomasin savupotkat.. Niinpä sitten hetken mielijohteesta googlettelin vähän, mitä muuta hernekeittoon laittaisin. Hassua. Lähdin kauppaan ostamaan erikoista juustoa, mutta sitä ei ollut. Aika kaukana tämä keitto oli nyt siitä alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta itse asiassa parempaa ideaa ei olisi voinut kyllä tähän saumaan tullakaan.

Ajattelin ensin, että kylläpä on halpa ruoka. Sitten muistin, ettei minulla ole 10 litran kattilaa. Kalliiksi tuli, kun piti uusi kattila ostaa! Ei vainiskaan. Tarvitseehan tuota aina muutenkin silloin tällöin. Nyt siis oli ainekset ja kattila...

Niinpä aloitin eilen hernekeiton tekemisen huuhtelemalla herneet. Tänään sitten pääsin keittelyhommiin ja lopputuloksena oli juuri sellainen ihanan perinteinen, lihaisa ja maukas kunnon hernekeitto. Kyllä tätä kelpaa syödä useammankin kerran. Alkuun ajattelin, että pakastan suurimman osa. Höpö höpö. Taidanpa sittenkin syödä tämän viikon aikana koko keiton poijjes.

Mielestäni hernekeitossa pitää olla makua. Siksipä lutrasin perusohjeita enemmän sinappia ja mausteita. Tässä ohjeessa kerron siis oman versioni. Keiton kanssa maistuu leipä + juusto. Nam!

Perinteinen hernekeitto (Valaistuksesta johtuen keitto näyttää todellista vaaleammalta.)


PERINTEINEN HERNEKEITTO
(n. 8 annosta)

500 g kuivattuja herneitä
2,5 - 2,75 l vettä
n. 500 g porsaan lapaa
n. 500 g savupotkaa (=palvattu potka)
1 - 2 tl suolaa
1 iso sipuli
3 - 4 porkkanaa
rouhittua mustapippuria
2 - 6 rkl vahvaa sinappia
reilu 2 tl meiramia

1. Poista herneistä roskat ja huuhtele ne lävikössä.
2. Laita herneet likoamaan isoon kattilaan, jossa on noin puolet vesimäärästä. Anna liota yön yli.
3. Lisää kattilaan loppu vesi. (Itse käytin vettä sen 2,75 litraa yhteensä.)
4. Kuumenna ja keitä pieni tovi. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois.
5. Lisää molemmat lihakimpaleet ja suola. Keitä todella miedolla lämmöllä hiljakseen tunti.
6. Pilko porkkanat ja hienonna sipuli. Lisää keiton joukkoon.
7. Keitä herneitä, lihoja, porkkanoita ja sipuleita vielä reilu tunti. Sekoittele aina välillä.
8. Kun noin 2,5 tuntia on kulunut, nosta lihat pois. Poista niistä luut ja nahat ja enin rasva. Paloittele lihat sopiviksi paloiksi.
9. Lisää lihat keiton joukkoon takaisin siinä vaiheessa, kun keitto on jo vähän saennut.
10. Lisää mustapippuri, sinappi ja meirami. Lisää myös tarvittaessa suolaa. Kiehauta.

Herneet likoamassa
Sipuli silputtu ja porkkanat viipaloitu
Takana savupotka, edessä lapa. Osa lavasta meni pakastimeen.

Huomioita:
- Käytin sinappia ainakin sen 6 rkl. Siksi oli hyvä, että alkuvaiheessa tein keiton jo vähän reilumpaan vesimäärään. Sinappi saostaa keittoa hieman.
- Suolaakin lisäsin. Aluksi laitoin 1 tl:n, mutta lisäsin sitä muutaman kerran ripotellen. Kannattaa siis maistella. Suolan määrää on vaikea antaa mitään tarkkaa määrää, sillä se on ihan riippuvainen lihan suolamäärästä.
- Muista oikeasti keitellä miedolla lämmöllä. Itselläni ei ainakaan kertaakaan ollut pohjaan palaminen lähellä...
- Käytin lihaa vähän ohjetta reilummin.

Katsotaanpas, saanko huomenna työkaverit kateellisiksi... :D Lisätään nyt vielä, että tämä ohje on perinteinen siksi, että meillä aina on tehty tällaista keittoa. Yleensä tosin lihana on ollut joulukinkun jämät. Porkkanaa keittoon on aina kuulunut.

Sitten vielä pari sanaa ällötyksestä. Kyllähän se on pakko myöntää, että sitä on hieman vieraantunut asioista ja tuollaiset lihaköntit hieman pysäyttävät. Silti olen sitä mieltä, että vaikka tuollainen savupotka onkin aika ällöttävä kapistus, on lihansyöjän kuitenkin pystyttävä itse lihansa käsittelemään. Vaikka en varmasti teurastajana voisikaan olla, pitää minun pystyä sentään tuollaisia paloja käsittelemään. :) Ja ihan hyvin pystyin ja kannustan myös muita tuohon. Onhan tällaisessa ruoanlaitossa hyvätkin puolensa: tietää ihan varmasti, mitä ruoassa on. Ei ole silputtu ties mitä ruhon osia vaan keittoon varmasti pääsevät ne parhaat palat. Ja tuohan se savupotka keittoon sen parhaan maun. Luussa sja savussa en salaisuus. Ugh!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Intialainen nuudeli-kasviskeitto

Ensimmäisenä ruokakurssin ohjeista testiin pääsi nuudeli-kasviskeitto. Tämä oikeastaan siksi, että keitto on hyvä lounasruoka ja siitä riittää pitkäksi aikaa. Näinpä eilen ryhdyin pilkkomaan ja keittelemään. Lopputuloksena oli erittäin maittava keitto, jossa oli lientä vain nimeksi. Tiesin ohjeessa olevien nuudelien määrän suureksi ja halusin "keiton" (siis keiton, jossa lientä on vähän). Jos haluaa perinteisemmän version, kannattaa nuudeleita laittaa vähemmän.

Niin, ja korianteria laitoin vain vähän ja pilkoin sen ihan pieneksi. Näin maku ei hyökkää, mutta samalla oppii pienin askelin moista syömään. Ehkä vielä jonakin päivänä oikeasti tykkään tuoreesta korianterista. Jauheena se on aina maistunut.

Alkuperäistä ohjetta olen muuttanut niin, että mausteiden määrät ovat alkuperäistä isommat.

Valmis nuudeli-kasviskeitto


INTIALAINEN NUUDELI-KASVISKEITTO
(ainakin 6 annosta)

250-400 g kuivia paksuja munanuudeleita
reilu 2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1,5 tl juustokuminaa
reilu 0,5 tl kurkumaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
reilu 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl suolaa
2 vihreää chiliä hienonnettuna
(chilijauhetta)
100 g sokeriherneenpalkoja pitkittäin ohuiksi suikaloituna
2 isoa porkkanaa ohuina tikkuina
1 punainen paprika ohuina suikaleina
2 tomaattia hienoksi pilkottuna
2-2,5 rkl tummaa soijakastiketta
1 l kasvislientä
reilu 1 tl mustapippuria
100-200 g pikkupinaatin lehtiä
1-6 rkl tuoretta korianteria silputtuna
1 tl seesamiöljyä

1. Työstä ensin kasvikset. Varaa tähän reilusti aikaa.
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ne kylmällä vedellä ja valuta.
3. Kuumenna öljy isossa kattilassa. Kuullota sipulia, kunnes se hieman ruskistuu.
4. Lisää juustokumina, kurkuma, valkosipuli, inkivääri, suola ja chili ja kuumenna sekoitellen 1-2 minuuttia.
5. Lisää sokeriherneet, porkkanat ja paprika. Kuumenna taas sekoitellen pari minuuttia.
6. Lisää tomaatit, soija, kasvisliemi ja pippuri. Keitä 10-12 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät.
7. Lisää kattilaan nuudelit ja pinaatti ja kiehauta. Lisää vielä lopuksi korianteri ja seesamiöljy.

Huomioita:
- Munanuudelien tilalla voi käyttää riisinuudeleita (gluteeniton vaihtoehto) tai tavallisia vehnänuudeleita.
- Itselläni oli aika tavallinen Mari-kattila. Meinasi kyllä tilavuus loppua kesken. Varaa siis iso kattila tai laita nuudeleita vähemmän.
- Jos kaipaat lisää tulisuutta, lisää chilien määrää tai laita chilijauhetta.
- Pikkupinaatin lehtiä minulla oli vain 100 g. Ei olisi kyllä kattilaan mahtunut enempää. Jos kattila on iso, voi laittaa reilummin.
- Maista. Jos suolaa on liian vähän, lisää soijaa. Samalla tulee lisää makua.
- Käytä korianteria maun mukaan. Älä jätä kuitenkaan kokonaan pois, jos se vain mitenkään on mahdollista.
- Keitosta saa kana-nuudelikeiton lisäämällä kanaa. Tällöin nuudelien määrää kannattaa vähentää reilusti.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Texmex-nakkikeitto

Tätä nopeaa, helppoa ja hieman tavallista maukkaampaa arkiruokaa on tullut tehtyä kyllä usein. Ohje on alun perin Yhteishyvästä, mutta on matkalla muokkautunut omaan suuntaansa. Mielestäni alkuperäinen ohje on hieman mauton, joten makumaailmaa olen pyrkinyt tietoisesti muuttamaan maukkaampaan suuntaan. Tällä kertaa testasin itselleni kahta uutta Pirkka-tuotetta: lihaisia kuorettomia nakkimakkaroita sekä levittyvää cheddarsulatejuustoa. Näiden muutosten myötä resepti alkaa olla aika lailla bueno. Keitossa on melko vähän hiilareita, joten se sopii hyvin myös nykyiseen ruokavaliooni. Kun valitsee nakkeja, jotka eivät ole mitään jauhomössöjä (esim. juuri niitä Pirkan lihaisia nakkeja), niin hiilareiden määrä (noin 20 g per annos) laskee entisestään. Suosittelen taasen!


Texmex-nakkikeittoa


TEXMEX-NAKKIKEITTO
(4 annosta)

1 iso sipuli hienonnettuna
2,5 rkl öljyä
3 rkl (minitölkki) tomaattipyrettä
0,5-1 rkl chilijauhetta
0,5 tl mustapippuria rouhittuna
2 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl juustokuminaa
8 dl vettä
vajaa yksi kanafondue
yksi lihafondue
0,5 tl aromisuolaa
200 g pakastemaissia
250 g kasvissuikaleita
0,5 tl timjamia
3 rkl Pirkka-sulatejuustoa (cheddar)
400 g Pirkan lihaisia kuorettomia nakkimakkaroita
persiljaa hienonnettuna

1. Aloita tekemällä esivalmisteluja: hienonna sipuli, pilko nakit ja hienonna persilja.
2. Mittaa mausteet timjamia ja aromisuolaa lukuun ottamatta johonkin astiaan valmiiksi. Lähde varovasti liikkeelle chilin kanssa.
3. Kuumenna kattilassa 2 rkl öljyä. Lisää hienonnettu sipuli ja kuullota.
4. Lisää 0,5 rkl öljyä ja lisää mausteet. Pyörittele tovi.
5. Lisää tomaattipyre. Kääntele hetki.
6. Lisää vesi ja fonduet. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää tarvittaessa aromisuolaa.
7. Lisää maissit ja kasvissuikaleet. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 10 minuuttia.
8. Lisää timjami ja sulatejuusto. Kuumenna kiehuvaksi.
9. Lisää nakit ja kuumenna jälleen kiehuvaksi,
10. Lisää hienonnettu persilja. Tarjoile.




Huomioita:
- Tulisen ruoan ystävälle sopiva chilin määrä on 1 rkl.
- Varo, etteivät mausteet ja tomaattipyre pala pohjaan.
- Pirkan nakit ovat kyllä erittäin hyviä.
- Persiljaa kannattaa laittaa runsaasti.