Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Turkki (Gümbet, Bodrum, Marmaris, Icmeler) ja Kreikka (Kosin kaupunki)

Hirvittävä matkakuume! Julkaisen siis tuskissani tarinoita vanhoista reissuista...

Toisen matkani Turkkiin tein vuonna 2003 ystäväni kanssa. Olin ollut niin innoissani Alanyan-reissusta kesää aikaisemmin, että Turkkiin oli ihan pakko päästä. Niinpä suuntasimmekin Turkkiin - tosin tällä kertaa eri kohteeseen, Icmeleriin Marmariksen lähelle.

TURKKI (ICMELER, MARMARIS)

Icmelerin ranta

Reissusta on jo jonkin verran (eli koko elämä melkein) aikaa, joten valokuvamateriaali on melko kökköä. Muistikin on jo sen verran tyhjentynyt, että ihan kaikkea en muistakaan. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan jotain molemmista kohteista.

Hotelli hieman kaukaa...

Majoituspaikkamme oli siis Icmelerin puolella huoneistohotelli Maricya. Hotelli on rankattu huimasti kahden tähden hotelliksi, mutta oli iloinen yllätys. Saimme oikein viihtyisän kattohuoneiston - tosin parvekkeelta ei sitten minnekään nähnytkään. Hotelli oli siisti ja viihtyisä. Varsinkin uima-allasalueella ja baarin puolella viihdyimme oikein hyvin. Aamiaista hotellista ei tuolloin saanut, joten ostimme aamiaistarvikkeet kaupasta tai sitten suuntasimme naapurihotelliin aamiaiselle. Hotellin sijainti oli hyvä, joten Icmelerin rantaan oli melko lyhyt matka.


Rantaelämää!

Icmeler on rauhallinen ja perheillekin sopiva kohde. Ranta on oikein hyvä hiekkapohjainen ranta, mutta melko pieni. Hyvin sinne heinäkuun tungoksessa kuitenkin mahtui. Lomapaikan keskustassa on lukuisia hyviä ravintoloita ja pieniä kauppoja. Yökerhot ja muu hurjastelu löytyvätkin sitten Marmariksesta.

Marmariksen baarikatu

Palavat drinkitkin saimme!

Marmaris on perinteinen ja vanha Turkin lomakohde, mutta ei mitenkään erityisen kulunut ja tylsä sellainen. Ravintoloita on moneen makuun ja keskustasta löytyy jopa isohko baarikatu. Ketjuravintolat löytyvät Marmariksesta, eivät Icmeleristä. Icmeleristä pääsee Marmarikseen dolmuksella tai vaikkapa ihanalla puuveneellä. Jos bilejalkaa oikein vipattaa, pääsee Marmariksesta takaisin Icmeleriin taksilla. Hinta kannattaa tosin sopia etukäteen. Vaikka Marmaris onkin vilinää täynnä, sopii sekin ihan kaikenlaisille matkaajille. Silti kallistuisin Icmeleriin, sillä siellä on parempi ranta heti keskustassa. Niin, ja Marmarikseen pääsee erittäin kätevästi.

Retkellä vesipuistossa

Sieltä sitä tullaan!

Valitsipa kumman kohteen tahansa, on lomakohde täynnä tekemistä. Kannattaakin osallistua retkille, jolloin näkee muutakin kuin turistivilinää. Kannattaa myös testata vesipuisto ja turkkilainen sauna. Ruoista kannattaa testata kyllä ihan kaikkea, sillä Turkissa ruoka on hyvää - tilasipa mitä tahansa.

TURKKI (GÜMBET, BODRUM)

Gümbet hotellin allasalueelta kuvattuna

Korkkasin vielä yhden paikan Turkissa muutama kesä sitten. Matkasta jäi vähän huono maku, sillä seura ei ollut parhain ja hotellikin ötököiden vallassa.

Hotellin allasalueelta oli kivat näkymät.

Aloitetaan nyt vaikka siitä hotellista. Hotelli oli Finnmatkojenkin valikoimissa oleva Club Bozok. Kuvissa hotelli on erinomainen, mutta jos sattuu saamaan huoneen kellarista, mielikuva kyllä nopeasti haihtuu. Hotellihuone oli jo valmiiksi ihan hajalla: kaapinovessa suuri reikä, kaakelit irti ja isoja koloja täynnä, haju homeinen, sänky erilaisissa ruumiinnesteissä jne. Ajattelin vielä tuossa vaiheessa, että eipäs sillä niin väliä ole ja että huoneessahan ollaan vain vähän aikaan. Kun toisena päivänä näin ne isot, mustat torakat, olin kyllä jo raivoissani. Kysyin hotellista toista huonetta, mutta hotelli oli täysi. Olisi pitänyt valittaa suoraan oppaille, koskapa valmismatkalla oltiin. Jotenkin sitä kesti karmivan huoneen, kun ei siellä ollut. Yöllä en onneksi kohdannut ötököitä, mutta eipä sitä kovin hyvin keskittynyt nukkumaan. Hotellin paras osio oli ravintola ja allasalue. Siellä kyllä viihtyi!

Club Bozok (ne kivat muut huoneet + ravintola)

Kohteena Gümbet on aika keskinkertainen. Tai ainakin minun mielestäni se on käymistäni Turkin kohteista kaikkein huonoin. Niin sanottu keskusta on aika mitätön ja rantakin hyvin tavanomainen. Shoppailu- ja ravintolamaailma on melko köykäinen. Tosin sanottakoon, että parasta kanakebabia olen syönyt juuri Gümbetissa. Retkivalikoima oli ok, mutta kohde itsessään ei säväyttänyt. Gümbetin baarikadulla oli pari ihan hyvää baaria. Sekin tosin oli jo jotain.

No heh heh!

Baarikatu Gümbetissa

Lähikaupungissa, Bodrumissa kävimme pari kertaa dolmuksella. Siellä ostosmahdollisuuksia onkin jo enemmän ja siellä on kyllä varsin kiva satama. Markkinoilla, jotka dolmusasemalla ovat, tein hurjan paljon löytöjä. Jos siis aidot kopiot eivät häiritse, niin juuri markkinoilta löytää kaikkein eniten tuotteita. Dolmusaseman läheisyydessä on myös hyviä ravintoloita, mutta kannattaa ensimmäisellä kerralla katsella tarjontaa vähän laajemminkin.

Bodrum mereltä

Bodrumissa iltaelämä on Gümbetia vilkkaampaa, joten jos sellaista haluaa, kannattaa suunnata sinne. Euroopan suurimpiin ulkoilmadiscoihin kuuluva Halikarnas Disco sijaitsee myös Bodrumin välittömässä läheisyydessä. Kaupungissa on myös paljon hyviä kulttuurikohteita amfiteatterista museoon, mutta emme niitä reissullamme korkanneet.

KREIKKA (KOSIN KAUPUNKI)

Ja miksi tähän samaan postaukseen on mahtunut palanen Kreikkaakin? Syynä on, että kävimme Bodrumista päiväretkellä Kosin kaupungissa. Matka alkoi aamulla katamaraanilla Bodrumin satamasta, jonne menimme dolmuksella. Matka sujui nopeasti, enkä onneksi kokenut mitään matkapahoinvointia. Kosin satamassa kohtasimmekin järkytyksen. Passijono oli todella pitkä ja eteni hitaasti. Aurinko porotti täysillä eikä mitään varjoa ollut. Jonotukseen meni ainakin tunti, ellei jopa enemmän. Kun pääsimme pois satamasta, lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Kahvila ja pieni ostoskatu

Kävelimme alueella ympäriinsä. Ilahduttavaa oli, että Kreikan puolella oli edes jonkinlainen eurooppalainen kahvilakulttuuri. Oli ihana istuskella kahviloissa ja katsella ihmisvilinää. Mukavaa oli myös, että putiikkien hinnat olivat euroissa eikä niistä tarvinnut alkaa tinkaamaan. Ajoimme kaupunkijunalla ja näimme kaupunkia laajemmaltikin. Kaupungissa ranta oli kivikkoinen, mutta kävimme silti uimassa.

Kosin kaupungin ranta

Kosin kaupunki vaikutti oikein kiinnostavalta. Useiden Turkin-reissujen jälkeen tuntuisi kyllä kiinnostavalta suunnata seuraavaksi Kreikkaan pidemmäksi aikaa. Kosin kaupunkiin en silti välttämättä menisi, vaikka se olikin päiväreissun perusteella oikein mainio paikka. Haluaisin saaren toiselle puolelle tai vaikkapa Samokselle tai Korfulle.

Vielä en siis hyvää Turkki-Kreikka-vertailua voi tehdä. Kohteissa on kuitenkin hyvin paljon samaa. Niin, toisaalta erojakin löytyy. Silti olen sitä mieltä, että kovin pieleen ei voi mennä, valitsipa kumman maan tahansa. Lomakohteet molemmissa maissa ovat hyvin samankaltaisia.

Koskapa tämä on nyt viimeinen Turkki-postaus, niin taidanpa listata kohteet paremmusjärjestykseen. Huom! Katso jutut täältä.

TURKIN TOP 3:

Alanya
Kusadasi
Marmaris-Icmeler

Kaikki näistä kohteista sopivat kaikille. Hotellivalinnalla voi vaikuttaa olennaisesti siihen, sukeltaako biletyksen maailmaan vai keskittyykö rauhalliseen elämään ja hemmotteluun vilinän ulkopuolella. Alanya on kuitenkin hyvässä ja pahassa monipuolisin kohde. Kusadasissa on jotenkin aito ja vinkeä meininki. Marmaris ja Icmeler ovat taas vanhoja ja varmoja valintoja.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Turkki (Kusadasi, Efesos, Izmir)

Vielä pieni katsaus arkistoihin.

Olen siis käynyt Turkissa kuutisen kertaa, mutta eniten Alanyassa. Kesällä 2010 päätimme veljeni kanssa lähteä syömään kebabia eli suuntasimme Nazarin pakettimatkalle Kusadasiin.

Kaupunki kuvattuna Lintusaarelta


Hotelliksi valikoitui Saturn, joka oli kyllä melkoisen kulahtanut. Ötököitä tai muita ei ollut, joten se kyllä kelpasi hyvin. Hotellilla oli tiukat säännöt, joten omia juomia ja ruokia ei olisi saanut huoneeseen tuoda. Me toimme. Aamiainen oli todella tylsä eli aina valkoista juustoa, oliiveja, paahtoleipää ja marmeladia. Ei muuta. Jouduimmekin usein ostamaan aamiaisen lisäksi jotain muuta heti aamusella.

Hotellilta keskustaan oli lyhyt matka.

Keskusta iltasella


Parhaat rannat löytyvät hieman Kusadasin ulkopuolelta. Kannattaakin siis hypätä Dolmukseen ja matkata hieman kauemmaksi esimerkiksi Ladies beachille, jossa on kaikki mahdolliset palvelut ja ranta on hieno. Dolmusaseman lähellä on silloin tällöin markkinat. Hotellin sijainti oli hyvä, joten ei ollut markkinoillekaan pitkä matka. Hotellilta katua alas keskustaan päin oli myös erittäin hyvä pizzeria.

Ladies Beach

Shoppailtua tuli kyllä. Kusadasin keskustan basaareilla sai tinkiä, mutta hinnat olivat kohtuulliset. Varsinainen keskusta on aika pieni, mutta katseltavaa riittää. Välillä voi vaikka ihailla jättimäisiä risteilyaluksia, sillä Kusadasi on yksi pysähdyspaikoista. Ravintoloita on moneen makuun. Parhaat eväät olivat hieman katukeittömäisissä paikoissa. Tunnetusti turkkilainen ruoka on todella hyvää! Ainut huono kokemus oli kiinalainen ravintola, mutta siellähän ei turkkilaista ruokaa ollutkaan. Erilaiset kebabruoat olivatkin suosikkeja. Turkissa kanakebab on törkeän hyvää! (Ja harmi, että parhaista ruoista ei ole kuvaa.)

Joka reissulla on tullut kerran käytyä ketjuravintolassa. Nyt tuli kyllä liian suuri annos!


Pari kertaa tuli käytyä Kusadasin yöelämässä. Varsinaisia klubeja ei ollut, vaan keskustassa oli baarikatu täynnä pubeja. Oli siis hyvin irkkulainen meininki keskellä Turkkia! Baarit olivat viihtyisiä, mutta kuuman päivän päätteeksi ei viitsinyt kovin paljon nautiskella Efes-olutta.

Kusadasin sataman rantakatu on todella viihtyisä. Sitä pitkin pääsee myös Lintusaarelle, jossa on vanha ottomaanien linnoitus. Maisemat kaupunkiin päin ovat hulppeat.



Lintusaarella


Koko lomaa ei jaksanut olla samassa paikassa, joten teimme pari retkeä. Eräänä päivänä ostimme liput Adalan Aquapark -vesipuistoon, ja siellä menikin koko päivä. Varsinkin liukumäet olivat todella hurjia: pää oli usein sekaisin ja mahasta otti. Paikkana vesipuisto sopi siis kyllä aikuisillekin. Miellyttävää oli sekin, että rahoja ja kasseja ei tarvinnut raahata koko ajan mukana, vaan tavaroille oli säilytyskaapit ja rahat ladattiin erilliselle kortille. Matkalla vesipuistoon näki myös hienoja maisemia. Puisto sopii mielestäni kaiken ikäisille, sillä rauhallisempaakin menoa löytyy.

Halusimme käydä myös katsomassa, millainen kaupunki Izmir on. Noh, olihan se suuri kaupunki, mutta keskustasta emme oikein basaaria kummempaa löytäneet. Kaupunkiin pääseminenkin oli oma juttunsa. Bussi lähti hotellin takaa isolta tieltä kohti Izmiriä, mutta Izmirin bussiasema oli kaupungin ulkopuolella ja keskustaan päästäkseen piti käyttää taksia. Matka keskustaan oli yllättävänkin pitkä. Eniten aikaa vietimme kaupungin ulkopuolella ostosparatiisissa. Nimeä en muista, mutta ostoskeskuksen yhdeydessä oli Ikea. Löytyy siis varmaan helposti. Ostin todella paljon vaatteita, sillä paikalliset merkit eivät paljon maksaneet. Oli myös ihana vierailla viileissä liikkeissä, sillä aurinko porotti oikein urakalla.

Izmirissä oli basaarialue.

...ja Ikea.

Paras reissukohde oli kuitenkin Efesos. Tämä antiikin ajan kaupunki on muistaakseni rakennettu kolme kertaa eri paikkaan. Hämmästelin useaan otteeseen, miten kehittynyt tuon ajan kaupunki oli ollut. Oli kirjasto, teatteri, vesivessat...ja kaikkea muuta. Katukin oli marmoria. Retkellä kuulimme myös tarinan nykyisen apteekin logon (miekka ja käärme) synnystä ja pääsimme kurkistamaan useisiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Tähän retkeen kuului myös pakollinen vierailu Neitsyt Marian kodissa ja keramiikkapajalla. Ne eivät kyllä ihan niin paljon kiinnostaneet.

Neitsyt Marian talo

Efesos (alkupäästä)

Efesoksen katuja tallaili moni muukin.

Kauneutta on vielä jäljellä.

Vesivessassa ei ole ollut yksinäistä.

Teatteri. Kuiskaus kuului ylös asti.

Onhan se Turkki kesällä kuuma. Tuolla reissulla kestin kuumuutta hyvin, mutta jotenkin tuntuu, että en enää oikein jaksaisi. Turkkia parjataan usein junttikohteeksi, mutta kyllä ihan perinteisestä pakettimatkastakin saa irti, jos jaksaa vähän katsella ympärilleen. Kusadasi on Turkin kohteista mielestäni toiseksi paras, heti Alanyan jälkeen.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Turkki (Alanya)

Istun lauantai-iltaa kotona ja katselen kuvia. Ehkä taidan vielä kirjoittaa yhden postauksen lisää. Olen nimittäin käynyt Turkin Alanyassa kolme kertaa, joten siitä taidan seuraavaksi hiukan kirjoittaa.


Näkymä Kale-kukkulalta


Ensimmäisen reissuni tein heinäkuussa 2002, toisen toukokuussa 2007 ja kolmannen elokuussa 2014. Jos vertaan ensimmäistä ja viimeistä reissua, on kohde 12 vuodessa muuttunut aika paljon. Mitä nyt kolmen reissun jälkeen voin sanoa? Jos kaipaa perinteistä turistikohdetta, Alanya sopii ihan kaikille. Aina paistaa aurinko, hotelleja on sekä perheille että bilettäjille, ruoka on hyvää ja tekemistä riittää. Olin itsekin ennakkoluuloinen ennen ensimmäistä reissua, mutta "ählämijutut" kyllä loppuivat hyvin nopeasti. Islam on hyvin maltillista ja maallistakin, mutta moskeijan rukouskutsut tuovat kivan ripauksen eksotiikkaa. Sen kuuluisan mahataudinkin sain vain ensimmäisellä reissulla, mutta sekin johtui omasta toilailusta. En syytä maata tai kohdetta. Toivon, että ette tekään. Osa kuvista on koneella, joka on rikki. Siksipä tämän postauksen kuvat ovat lähinnä elokuun 2014 kuvia. Toisaalta kaksi ensimmäistä reissua piti sisällään melko paljon biletystä, joten eivät ne kuvat kyllä välttämättä päivänvaloa olisi kestäneetkään! Ja se pitää vielä mainita, että Alanya on sekä kaupunki- että rantakohde. Ei ole ihan mikään tuppukylä.

Maaseutuakin näkee, kun vuokraa taksin ja suuntaa pois kaupungista.


Kaikki reissut olivat Finnmatkojen reissuja ja hotellin oikeastaan vähän vahingossa aina sama: Flower Garden. Suosittelen tätä hyvälaatuista hotellia lapsiperheistä kaveriporukoihin. Sijainti on hyvä, eikä minnekään ole pitkä matka. Hotelli on myös rauhallinen, mutta seinät hieman pahvia. Hotellin aamiainen ei ole kummoinen, mutta lähellä on ravintoloita ja kauppoja. Hotellista ei juuri uusia kuvia ole, mutta Finnmatkojen sivuilta niitä löytyy. Alla olevasta kuvasta näkee tämän huoneistohotellin räväkät kaapistot.


Lähdössä bilettämään vuonna 2007. Silloin, kun leggarit olivat vielä in.

Bilettäjille voin kertoa, että Alanya on hyvä kohde. Meno ei ole 12 vuodessa ainakaan huonontunut ja satamassa on edelleen paljon ulkoilmayökerhoja ja ihan perinteisiä pubejakin. Jatkopaikkana oli vuosina 2002-2007 Auditorium-niminen paikka, mutta enää sitä ei ole. Vaikka Alanya on kuuluisa bileistään, voi viikon viettää rauhallisemmissakin merkeissä.

Eräs keino tutustua Alanyan ympäristöön on vuokrata taksi. Itse käytin suomea osaavan Fatih-nimisen miehen taksipalveluita. Oli sinänsä ihan hyvä juttu, että kaupan päälle sai paikallisoppaan, joka osasi kertoa vaikka mitä. Seuraavaksi muutamia mielenkiintoisia kohteita.


DIM-TIPPUKIVILUOLA

Maailman kolmanneksi pisin tippukiviluola löytyi aikanaan vahingossa. Nyt sinne pääsee pienen pääsymaksun maksettuaan. Koko reitin läpi kulkeminen vaatiin normaalin kunnon, mutta kyllä siellä hiki tulee hyväkuntoisellekin. Näkymät ovat hienot ja vaikuttavat.


Kaikkea se luonto luovaakin (Dim-tippukiviluola)


SAPADEREN KANJONI

Lisää hienoja kokemuksia näköaistille. Huikea kanjoni, jonne on rakennettu kävelysilta. Kanjonin viileässä vedessä voi vaikka uida, jos haluaa. Hyvä kohde, kun ulkona on muuten liian kuuma. Tie tänne on mutkainen ja kapea, mutta matkalla näkee hienoja maisemia, paikallisasutusta ja banaaniviljelmiä.

Viileässä vedessä on ihana uida (Sapadere)

Siellä se kanjoni jossain piileskelee...

Kävelysilta on melko pitkä. Reitti on helppokulkuinen.


Pieni putous

Hieman suurempi putous.


DIM-JOKI

Tänne voi tulla viettämään aikaa, uimaan ja syömään hyvin. Joki on täynnä veden päällä olevia ravintoloita.


Tänne syömään ja lekottelemaan. (Dim-joki)



KALE-KUKKULA JA LINNOITUS

Alanyan keskustassa oleva kukkula, jonne pääsee kätevästi dolmuksella. Näkymät alas ovat huikeat!


Linnoitukselle oli pieni pääsymaksu.

Vaikuttavat näköalat



BASAARIT JA MARKKINAT

Jos jaksat tinkiä, osta basaareilta feikkitavaraa edulliseen hintaan. Markkinat järjestetään lähes päivittäin jossain päin Alanyaa.


LC WAIKIKI

25 metrin kadulla sijaitseva vaatekauppa, jossa on kiinteät hinnat ja vaatteet sopivat myös suomalaisten makuun.


RUOKAA!

Parhaat ruokapaikat ovat mielestäni 25 metrin kadulla. Niistä mainittakoon kulmauksessa ja lähes LC Waikikia vastapäätä oleva Robinson (vai Crusoeko se oli?). Saa paikallista ruokaa tai halutessaan vaikka pizzaa. Siellä oli ehdottomasti parhaat pihvit. Kadulla on myös Mäkkäri, Burger King ja jopa Hesburger, jos alkavat ne tutut pöperöt kiinnostaa. Parhaat kebabrullat ja -annokset söin dolmusaseman lähellä olevissa ravintoloissa, esimerkiksi Freetimessa, ja sen lisäksi rannan lähellä Elite-ravintola oli hyvä. Rannalle kannattaa ostaa mukaan paikallisia rinkeleitä, joita myydään pikkukojuissa ympäri kaupunkia. Myös muita perinneherkkuja, kuten baklavaa, kannattaa maistaa. Hotellissa ruoat olivat päivällä hyviä, mutta illan a´la carte ei ollut kummoinen.

PS. Alkuruoaksi saa lähes joka paikassa reilun puolen metrin kokoisen leivän ja erilaisia levitteitä tai jogurttia.



ALANYUM-OSTOSKESKUS

Jonkin verran matkaa keskustasta, mutta kannattaa kuitenkin käydä. Kiinteät hinnat miellyttävät.



TURKKILAINEN SAUNA eli HAMAM

Suosittelen! Kannattaa käydä ensimmäisinä päivinä, niin aurinko tarttuu todella hyvin. Saunomisen lisäksi pakettiin nimittäin kuuluu ihon kuorinta, pesu ja hieronta. Hyvä paikka oli hotellissamme, kunhan tinki puolet hinnasta pois. Hyviä paikkoja on kuitenkin myös ympäri kaupunkia.



KLEOPATRA-RANTA

Syvenee melko nopeasti, mutta rannalla on paljon aktiviteetteja. Hiekka on myös keltaista, vaikkakin paikoin hieman karheaa. Aika tavallinen turistiranta, mutta kuitenkin päivän ykköspaikkoja. Ranta on melko siisti.

Hiekka on polttavaa. Ja ihosta päätellen myös aurinko. (2002)


Ja sitten vinkkejä.

- Selviät huutelusta, kun et kiinnitä mitään huomiota. Jos jäät höpisemään, huomaat viettäväsi päivän sitten siinä. Et ole töykeä, jos kävelet vain ohi.
- Tingi puolet ainakin hinnasta pois, jos ostat basaareilta.
- Moskeijan rukouskutsuihin kyllä tottuu, vaikka ensimmäisenä yönä sellaiseen heräisikin. Loppulomalla niitä alkaa jo odottaa ja kotona niitä jo ikävöi.
- Lapset kannattaa viedä vesipuistoon. Keskustassakin sellainen on.
- Heikin baari on kai ihan jees. Ei ehditty sinne, mutta kyllähän ne Juhlamokat olisivat olleet ihan paikallaan.
- Muista juoda vettä ja käyttää käsidesiä. Jos saat mahataudin, mene heti lääkäriin. Lääkkeet tehoavat yleensä nopeasti. Suomalaiset Imocurit ovat ihan turhia.
- Paikalliset retkijärjestäjät ovat hyviä. Suomalaiset matkatoimistot vetävät paljon välistä, joten niitä ei kannata valita - ellei halua suomenkielistä opastusta.


Lisää myöhemmin jotain, jos unohdin. Kuviakin lisään, jos joskus saan pelastettua entisen koneen kiintolevyn. Käykäähän ensi kesänä Alanyassa, jos ihan tavallinen pakettimatka kelpaa. :)