Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. toukokuuta 2015

Makkaravartaat, grillauskastike ja paprikadippi

Viikko alkoi tahmeasti, mutta ajattelin kerrankin panostaa ruokapuoleen jo arkena. Niinpä keittelin tässä eräs ilta grillauskastikkeen. Tarkoitus oli tehdä makkaravartaita seuraavana päivänä, joten oli hyvä hieman ennakoida asioita kiireen keskellä. Olipas sitten helppo seuraavana päivänä tekaista vartaat, kun grillauskastike oli jo valmiina. Olisin halunnut dippailla vartaita majoneesiin, mutta en jaksanut lähteä kauppaan. Jääkaapissa oli korkkaamaton ranskankermapurkki, joten dippi syntyi siitä.


MAKKARAVARTAAT, GRILLAUSKASTIKE JA PAPRIKADIPPI


Valmiit makkaravartaat ja paprikadippi


Grillauskastike:
(n. 1 litra)

1 sipuli hienonnettuna
3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl (vahva) tai 0,5 rkl (mieto) chilijauhetta (määrästä 3/4 chilijauhetta ja 1/4 cayennepippuria)
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria rouhittuna
reilu 1 tl suolaa
5 dl ketsuppia
1,5 dl Coca-colaa
0,75 dl ananasmehua
1,25 dl sinappia (vahvaa ja mietoa sekaisin)
1,25 dl punaviinietikkaa
1 dl Worcestershire-kastiketta
0,5 dl sitruunamehua
0,5-1 dl muscovadosokerisiirappia
0,5-1 dl hunajaa
1 tl Chipotle Tabascoa
2-3 dl fariinisokeria
rypsiöljyä kuullottamiseen

1. Hienonna sipulit. Kuullota sipulit kattilassa rypsiöljyssä. Lisää loppuvaiheessa myös valkosipulisilppu.
2. Lisää tarvittaessa rypsiöljyä. Lisää kattilaan chilijauhe, paprikajauhe, mustapippuri ja suola. Anna mausteiden maustua tovi.
3. Lisää loput aineet ja keittele kastiketta kasaan noin 20-30 minuuttia. Maistele välillä ja lisää tarvittaessa aineita. Huom! Makeutta voi säädellä helposti itse lisäämällä siirappia, hunajaa ja sokeria minimääristä.

Makkaravartaat:
(6 kpl)

1,5 sipulia
pari paprikaa
puolikas kesäkurpitsa
grillimakkarapaketti (esim. Kabanossi Juusto)
(puisia) varrastikkuja

1. Jos käytät puisia varrastikkuja, laita ne veteen noin tuntia ennen grillaamista.
2. Paloittele kasvikset reiluiksi paloiksi.
3. Laita tikkuun vuorotellen erilaisia kasviksia ja makkarapaloja
4. Sivele pintaan grillauskastiketta. Käännä ja sivele myös toinen puoli.
5. Grillaa kypsiksi. Grillaamisen aikana lisää kastiketta valelemalla vartaiden pintaan.
TAI 5. Paista uunissa +225 asteessa reilu 15 minuuttia. Käännä välillä ja lisää kastiketta.




Paprikadippi:
(pari annosta)

150 g ranskankermaa
pala paprikaa pilkottuna todella pieneksi
1-2 tl sinappia
2 kpl Hesen grillimaustepussia
pari tl paprikajauhetta maun mukaan
ripaus cayennepippuria
ripaus valkosipulijauhetta
1-2 tl Taco-pöytämaustetta
ripaus sokeria

1. Sekoita aineet keskenään. Jos kaipaat hapokkuutta, lisää esim. vähän sitruunamehua. Jos dippi ei oikein maistu miltään, lisää aineita. En nimittäin muista ihan tarkkaan, minkä verran mausteita laitoin.


Paprikadippi
Nyt syömään!

Mieto paprikadippi oli oikein hyvä kaveri melko mausteisille vartaille, sillä se hieman tasapainotti makua. Ranskankerma tosin sopisi dipiksi kyllä ihan sellaisenaankin. Grillauskastike oli oikein hyvä juuri vartaisiin. Ohjeesta valmistuu kastiketta noin litra, joten eipähän tarvitse ihan heti uudelleen kastiketta keitellä. Vaikka välttelen esim. sokeria, kastiketta tuli vartaisiin melko vähän. En siis ihan täysin niuhota, kun hiilareiden määrä pysyy kuitenkn tietyllä tasolla. Makkarana oli Kabanossia, jossa hiilihydraatteja on varsin vähän. Suosittelen kokeilemaan näitä helppoja makkaravartaita myös kiireen keskellä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Mehevä porkkanapiirakka

Parhaat reseptit kiertävät niin, että alkuperäisen jäljille on mahdoton päästä. Tämä on juuri sellainen. Onhan sitä tullut porkkanapiirakkaa tehtyä muutaman kerran ennenkin, mutta tämä on kyllä ylitse muiden. Kun maistoin tällä ohjeella tehtyä piirakkaa, pyysin tietenkin ohjeen itselleni. Ja niin oli tehnyt ystävänikin. Ohjeen hän oli saanut ystävältään ja hän taas jostakin. Miksi ohje sitten kiertää? Poikkeuksellista tässä ohjeessa on, ettei porkkanaa tarvitse raastaa ollenkaan, sillä se on korvattu Piltti-soseella. Ohje on nopea, helppo, ja lopputulos äärimmäisen mehevä. Tämän jälkeen ei ole enää paluuta raastamisen raastavalle tielle.

Olen lisännyt ohjeeseen omia täydennyksiäni, mutta sehän se juuri onkin parasta, kun ohje hieman muuttuu matkalla. Eräs kolmevuotias muuten ihastui piirakkaan niin, että kaapi kuorrutteen melkein kaikkien palasten päältä. Oli kuulemma kivoja timantteja päällä. Eihän siinä. Myös minun mielestäni ne helmet sopivat ihan hyvin koristeiksi.


Tämä porkkanapiirakka on supermehevä!


MEHEVÄ PORKKANAPIIRAKKA
(pellillinen)

5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,5 dl öljyä
2 prk Piltti peruna-porkkanasosetta
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1/2 tl suolaa

Kuorrute:
reilu 150 g Olympia-sulatejuustoa
reilu 50 g voita sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa
vajaa 5 dl tomusokeria

Koristeeksi:
mantelirouhetta
pehmeitä sokerihelmiä

1. Sekoita sokeri, kananmunat, öljy ja Piltti-sose kulhossa.
2. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda, kaneli ja suola. Lisää edelliseen seokseen. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasossa +200 asteessa vähän reilu 20 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla.
4. Nosta uunista ja anna jäähtyä.
5. Tee kuorrute sekoittamalla aineet. Koostumuksen tulee olla notkean jytäkkää. Ota huomioon, että kuorrute jähmettyy kyllä myöhemmin.
6. Irrota piirakasta leivinpaperi ja levitä täyte kummalle puolelle haluat. (Tämä on taas niitä, että jokainen tekee tavallaan.)
7. Tasoita täyte esim. lastalla.
8. Leikkaa aavistuksen verran jähmettynyt piirakka paloiksi terävällä veitsellä. Huuhtele veistä säännöllisesti kuuman veden alla, niin täyte ei tartu veitseen.
9. Koristele palat mantelirouheella ja sokerihelmillä.

Tämäkin herkku siis syntyi vappuna. Nyt olenkin sitten palannut arkisten eväiden ääreen. Aika tylsää.