sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Yhden kalan kalakukot

Huomenna istutaan iltaa, joten piti ruveta tekemään jotain pientä. Ensin meinasin tehdä juustotankoja, mutta jotenkin sitten kallistuin perisavolaiseen kalakukkoon. Olimme Marttojen kurssilla tehneet yhden kalan kukkoja, joten päätin sittenkin laittaa ne testiin. En halunnut käyttää valmista taikinaa vaan tein sen itse. Ei ollut kovin iso homma, joten suosittelen oman taikinan tekemistä.

Lopputulos oli maun puolesta todella jees. Vielä olisi petrattavaa taikinan "liimaamisessa". Jotkut kukot nimittäin hieman aukesivat. Onneksi herkullista nestettä ei kovin paljon ulos valunut.

Suosittelen näitä kyllä tarjottavaksi muiden pikkutarjottavien kanssa.


Valmiit kukot

YHDEN KALAN KALAKUKOT
(20 kpl)

2 pkt valmista ruistaikinaa

tai

reilu 4 dl kylmää vettä
2 tl suolaa
vajaa 7 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja

Täyte:
20 keskikokoista muikkua (tai 40 pientä)
suolaa
vajaa 3 pkt amerikanpekonia

Voiteluun:
voita ja vettä

1. Jos teet taikinan itse, sekoita taikinan ainekset. Laita hetkeksi hyvin peiteltynä kylmään.
2. Perkaa muikut (jos ei ole perattu) ja poista muikkujen selkäruodot.
3. Kauli puolet taikinasta puolen sentin paksuiseksi levyksi.
4. Ota muotilla (esim. Kastehelmen jälkkärikulho toimii hyvin) levystä 10 pyörylää.
5. Laita pyörylät päällekkäin niin, että jauhoa on välissä.
6. Toista sama toiselle taikinaerälle.
7. Ripota peratuille kaloille varovasti suolaa ja kääri ne pekoniin. Huom! Pekoni tuo lisää suolaa.
8. Pane kala-pekonirulla taikinapyörylälle ja painele reunat yhteen.
9. Kostuta taikinan reuna kylmällä vedellä ja muotoile taikinasta pieni kukko.
10. Nosta kukot leivinpaperilla päällystetylle pellille.
11. Paista +180-asteisessa kiertoilmauunissa noin 30-35 minuuttia.
12. Voitele kypsät kukot voi-vesiseoksella ja pane voipaperiin liinan alle pehmenemään.

Kukot voi pakastaa ja ne maistuvat myös kylminä.

Huom! Itse ainakin paistoin kukot kahdessa erässä. Taikina ei saa kuivua missään vaiheessa.




sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Makkarakurssi (ohjeet: chorizo, joulumakkara + lisukkeet)

Kävin muutama päivä sitten taas Keski-Suomen Marttojen kurssilla. Tällä kertaa vuorossa oli makkarakurssi, sillä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt itse makkaroita. Homma siis kiinnosti kyllä valtavasti.

Chorizoa, haudutettua punakaalia sekä puolukkaista punasipulilisäkettä


Alkuun taas kävimme reseptiikkaa läpi. Saimme myös hyviä vinkkejä, joita kerronkin heti tähän alkuun.

Vinkkejä:

- Lihamylly makkarasuppiloineen on kyllä aika ehdoton.
- Parin kilon massaan tarvitset 6-7 metriä suolta.
- Jyväskylän seudulla tuoretta suolta (sian tai lampaan) saa mm. Palvarista. Pakasteena sitä on esim. Mestarin Herkussa ja Minimanissa. Saatavuus kannattaa kuitenkin varmistaa ennen kuin alkaa tehdä massaa.
- Tuore suoli kannattaa huuhdella ja liottaa hyvin, sillä se on todella suolaista.
- Pakasteena ostettu suoli kannattaa sulattaa kylmässä vedessä.
- Ihra/silava kannattaa ensin silputa yleiskoneessa leikkuuterällä. Vasta sen jälkeen se menee sujuvasti lihamyllyn läpi.
- Valmiista massasta kannattaa ottaa pieni erä ja paistaa ns. koekakku. Näin voi vielä tarkistaa, ovatko maut kohdillaan.
- Suoli ujutetaan kasaan makkarasuppiloon öljytyillä käsillä. Suolen toiseen päähän tehdään solmu. Kun lihamylly laitetaan päälle, on tärkeää, että massa tulee tasaisesti suoleen. Sitä varten täytyy pitää suppilosta, suun läheltä tiiviisti kiinni, ettei ilmaa mene väliin ja massa mene pitkin poikin suppiloa. Käsiä liikutellaan sitä mukaa, kun makkaraa valmistuu. "Suppilokäden" täytyy kuitenkin liukua tiiviisti. Suolta ei kannata täyttää liian pinkeäksi.
- Makkarat kieritellaan sopivan kokoisiksi. Lankaa voi käyttää apuna, jos pelkää, että makkarat eivät pysy oikean kokoisina. Viimeisen makkaran jälkeen suoleen tehdään solmu.
- Makkarat pitää muistaa pistellä ennen paistamista. Muuten voi käydä pieni räjähdys.
- Makkarat kannattaa keittää ensin ja vasta sitten paistaa (uunissa tai pannulla).
- Kannattaa tehdä isompi erä kerralla. Lihamyllyyn jää sitä massaa, vaikka ei haluaisikaan. Toisaalta makkaroita voi myös pakastaa. Paras pakastustulos syntyy, kun makkarat nopeasti kiehauttaa ja jäähdyttää ennen pakastusta.
- On hyvä, jos on useampi käsipari makkaroita tekemässä. Toinen ohjaa makkaramassan ulostuloa ja toinen käyttää konetta (latoo massaa ja painaa sitä myllyyn).

Makkaroiksi kierittelyä


Pojat tekivät melkoiset hirvimakkarat

Menossa keitettäväksi

Poikkeuksellisesti julkaisen nyt pari ohjetta, vaikka en niitä kotioloissa olekaan testannut. Kurssilla teimme joulumakkaraa, braatwurstia, hirvimakkaraa ja chorizoa. Näistä itseäni miellytti eniten chorizo (mausteet ja massa kohdillaan) ja joulumakkara (ajankohtainen, erilainen). En pääse ihan heti makkaroita kotona tekemään, sillä minulla ei ole välineitä moiseen. Makkarat olivat kuitenkin niin hyviä, että ansaitsevat jo nyt päästä tänne. Toivottavasti joku rohkenee kokeilemaan.

Ohjeet ovat siis Martoilta.


Pätkittyä joulumakkaraa

JOULUMAKKARA

300 g sianlihaa
300 g naudanlihaa
300 g silavaa
1 dl madeiraa
0,5 dl konjakkia
rouhittua mustapippuria
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl kanelia
2 dl korintteja
suolaa (massan painosta noin 1,5-2 %)

1. Leikkaa lihat kuutioiksi.
2. Leikkaa silava kuutioiksi ja hienonna yleiskoneella terää käyttäen.
3. Yhdistä lihat ja silava. Kaada niiden päälle mausteet ja alkoholit.
4. Anna maustua pari tuntia.
5. Aja pariin kertaan lihamyllyn läpi.
6. Lisää joukkoon korintit ja suola (ensin vaikka pari tl).
7. Paista koepala ja tarkista suolan määrä. Lisää tarvittaessa suolaa ja sekoita massa.
8. Tee makkaroiksi pursottamalla seos suoleen.
9. Muotoile makkaroiksi kierittämällä ja/tai lankaa käyttäen.
10. Pistele makkarat paksuhkolla neulalla.
11. Paista pannulla. Voit myös keittää ensin lihaliemessä ja paistaa vasta sitten.


Valmiit chorizot

CHORIZO

1 kg possun kassleria
150 g silavaa
2 sipulia hienonnettuna
1 paprika hienonnettuna
1 tl muskottia
4 tk chilirouhetta
2 tuoretta chiliä
1 tl valkopippuria
2 tl kuminansiemeniä
3 tl sinapinsiemeniä
3 tl paprikajauhetta
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl suolaa
3 dl jäämurskaa tai 1,5 dl jääkylmää vettä

1. Tämäkin kannattaa aloittaa siten, että hienontaa silavan ensin yleiskoneella.
2. Sen jälkeen lihat ja silava kannattaa jauhaa lihamyllyllä pariin kertaan.
3. Lisää makkaramassaan kaikki mausteet.
4. Aja yleiskoneella tai käsin massa sekaisin. (Yleiskoneella terän kanssa tulee sileämpi massa.)
5. Paista koepala. Lisää tarvittaessa mausteita,
6. Pursota makkaramassa suoleen.
7. Kierittele makkaroiksi ja tee tarvittaessa langasta solmut.
8. Pistele makkarat.
9. Kypsennä makkarat lihaliemessä (reilu 15 min.) ja paista sitten uunissa (reilu 200 astetta ja 15-30 minuuttia) tai grillaa.

Ja makkarathan eivät olisi mitään ilman kunnon lisukkeita. Tässä pari oivaa lisuketta, joista puolukkainen punasipulilisuke on kyllä aivan ehdoton.




PUOLUKKAINEN PUNASIPULILISUKE

4 punasipulia
öljyä
4 dl vähäsokerista puolukkasurvosta
hiukan fariinisokeria
ripaus suolaa
mustapippurirouhetta

1. Halkaise kuoritut sipulit ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
2. Hauduta suikaleita öljyssä muutama minuutti.
3. Lisää joukkoon puolukkasurvos.
4. Mausta fariinisokerilla, suolalla ja mustapippurilla.

HAUDUTETTU PUNAKAALI
(reilusti)

n. 1 kg punakaalia
2-3 rkl öljyä
2 rkl siirappia
2-3 omenaa lohkoina
1 sipuli hienonnettuna
pala purjoa hienonnettuna
1-2 rkl viinietikkaa
suolaa
mustapippuria
0,5 dl laimentamatonta mustaherukkamehua

1. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi.
2. Kuumenna öljy padassa.
3. Lisää kaalisuikaleet ja siirappi. Sekoittele, kunnes kaali alkaa pehmetä.
4. Lisää sipulit, omenalohkot ja viinietikka pataan. Hauduta miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia. Sekoita välillä.
5. Mausta.

Huom! Jos kaali tuntuu liian kuivalta, lisää kypsennyksen aikana pataan tilkka vettä.

- - - - - -

Tässäpä tämän kerran anti. Nyt pitää ruveta viettämään itsenäisyyspäivää eli rauhoittumaan.



lauantai 5. joulukuuta 2015

Unkarilainen päivällinen

Vihdoin ja viimein! Tässä tulee nyt ohjeet ihanaan, unkarilaiseen päivälliseen, jonka tein jokunen aika sitten. Samat ruoat teimme unkarilaisen ruoan kurssilla. Juttu siitä (klikkaa) kannattaakin lukea ensin.

Unkarilainen päivällinen

Ruoat:
- Kylmä hapankirsikkakeitto (Hideg meggyleves)
- Paprikakana (Paprikáscsirke)
- Galuskat
- Keräsalaatti (Fejessaláta)
- Ohukaiset (Palacsinta) ja aprikoosihilloa
- Juustotangot (Sajtos rúd)


KYLMÄ HAPANKIRSIKKAKEITTO

Tämä erikoisuus vie kielen mennessään. Kun teet unkarilaista päivällistä, tämä keitto kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä. Hapankirsikoita löydät säilykkeenä suurista kaupoista. Ne eivät ole sama asia kuin sokeroidut kirsikat leivontahyllyllä. Unkarissa tämä makea keitto tarjotaan alkuruokana.

Kylmä hapankirsikkakeitto

Ohje:
vajaa 2 prk hapankirsikoita (neste kaadettuna pois)
1 luomusitruuna
reilu 1 dl sokeria
1 kanelitanko
2-3 rkl perunajauhoja
2 dl smetanaa
6-7 dl vettä ja 1-2 dl punaviiniä

1. Kaada kirsikoista neste pois.
2. Pese sitruuna hyvin. Leikkaa sen kuoresta kahden sormen paksuinen suikale. Purista sitruunamehu, siivilöi se ja laita kattilaan.
3. Lisää kattilaan vesi, kirsikat, sokeri, sitruunankuori ja kanelitanko. Kiuhauta. Keitä vain hetki.
4. Sekoita jauhot tilkkaan vettä. Lisää smetana, sekoita tasaiseksi ja ohenna keittoliemellä.
5. Suurusta keitto ja keitä hiljaa kolmisen minuuttia. Kattila peitetään ja asetetaan jäähtymään kylmään veteen. Tovin kuluttua laitetaan 3-4 tunniksi kylmään tai mielellään yön yli.
6. Poistetaan kanelitanko ja sitruunankuori (joko illalla tai aamulla).
7. Tarjoillaan sellaisenaan tai kermavaahdon ja paahdettujen mantelilastujen kera. Tarjoile keitto täysin kylmänä.

- - - - -

PAPRIKAKANA

Tämän ruoan tekemiseen tarvitset letsoa, joka on säilöttyä paprikaa tomaattisoseessa. Näin ruoasta tulee autenttinen. Kovin monella unkarilaisella ei nimittäin ole aina tuoretta tavaraa kotosalla.

Paprikakanaa, galuskoita ja keräsalaattia

Ohje:
8-10 maustamatonta broilerin koipea
2 isoa sipulia
n. 2 rkl öljyä
reilu 1 rkl paprikajauhetta
noin 1 dl vettä
suolaa
vajaa puoli purkillista letsoa
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl ranskankermaa

1. Hienonna sipuli.
2. Kuullota sipulia kasarissa öljyssä. Lisää paprikajauhe (1 rkl) ja jatka kuullottamista.
3. Kun sipuli on sopivan pehmeää, lisää noin 1 dl vettä. Haihduttele se pois.
4. Ripottele koipien pinnalle suolaa ja reilusti paprikajauhetta.
5. Lisää koivet kasariin. Nostele letsosta paprikasuikaleita koipien joukkoon ja kaada letson tomaattisosetta mukaan. Yhteensä molempia niin, että purkkiin jää enää hieman reilu puoli purkillista jäljelle.
6. Hauduttele miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Kääntele välillä.
7. Nosta kypsät koivet kastikkeen joukosta pois.
8. Sekoita vehnäjauho ranskankermaan. Lisää seos kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta.
9. Siivilöi kastike koipien päälle.
10. Tarjoile galuskojen kera.

- - - - -

LISUKEGALUSKAT

Galuskat eli unkarilainen pikapasta. Sinänsä taikina on helppo tehdä, mutta itse galuskojen tekeminen on vähän hidasta. Välineeksi käy raastinrauta. Paras on sellainen, jossa voi galuskat työstää vaakatasossa.

(Kuva on kurssilta.)

Ohje:
4 dl vehnäjauhoa (suosittelen virolaista sileää 550-jauhoa, ks. jutun loppu)
0,5 dl pehmeää voita
1 dl vettä
3 kananmunaa
suolaa (+- 1 tl)

1. Sekoita suola ja vehnäjauho.
2. Lisää voi, vesi ja kananmunat. Älä vaivaa! Maista suola. Lisää tarvittaessa.
3. Tarkista, että taikina on löysähköä.
4. Keitä suuressa kattilassa suolalla maustettua vettä.
5. Ota taikinasta kauhalla osa ja laita se raudan päälle. Hankaa lastalla taikinaa raudan päällä niin, että siitä putoilee kokkareita veden sekaan. Ole nopea!
6. Keitä kokkareita, kunnes ne nousevat pintaan.
7. Siivilöi ja huuhtele "kokkareet". Sekoita kypsät galuskat rasvaan, jotta ne eivät tartu toisiinsa.
8. Toista sama niin kauan kuin taikinaa on jäljellä.
9. Pidä galuskat lämpiminä.
10. Tarjoa paprikakanan kanssa.

- - - - -

KERÄSALAATTI

Tämä tarjoillaan unkarilaisittain erilliseltä lautaselta. Unkarissa ei ole leipälautasia - toisin kuin meillä Suomessa.

Ohje:

pari keräsalaattia

liemi:
4 dl vettä
0,5 dl sokeria
2 dl etikkaa
suolaa maun mukaan

1. Leikkaa keräsalaatit noin neljään osaan.
2. Sekoita liemi.
3. Laita salaatit liemeen noin 10 minuutiksi.
4. Nosta salaatit liemestä ja tarjoile smetanan kera.

- - - - -

OHUKAISET

Tämä "eivät niin makeat ja suolaiset" letut ovat todellakin unkarilaisia. Yritä saada niistä ohuita.

Unkarilaiset ohukaiset
Ohje:
3 munaa
2,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja (taas se virolainen 550-jauho on paras)
0,5 tl suolaa
(1-2 tl sokeria, jos teet makeita ohukaisia)
1,5 dl vichyä
1 dl öljyä tai voita/margariiniä paistamiseen
aprikoosihilloa

1. Vatkaa munat hyvin sekaan 2 dl kylmää maitoa.
2. Lisää jauhot koko ajan vatkaten.
3. Lisää loppu maito, (öljy), suola (ja sokeri). Vatkaa, kunnes seos on tasaista.
4. Anna tekeytyä noin tunnin verran.
5. Vatkaa taikinan joukkoon vichy juuri ennen paistamista.
6. Jos taikinaan on sekoitettu öljy, voitele pannu öljyllä vain ensimmäisen ohukaisen paistamiseen.
7. Tarjoile aprikoosihillon (Lidlistä parasta) kanssa.

- - - - -

JUUSTOTANGOT

Unkarissa kahvin ja viinin kera tarjotaan aina jotain suolaista. Tässä oiva ohje illanistujaisiin!

Juustotangot

Ohje:
140 g vehnäjauhoja (taas sitä virolaista, jos mahdollista)
suolaa
80 g voita tai margariinia
5 g hiivaa
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
120 g emmentalia hienonnettuna (punaleima on parasta)
1-2 rkl smetanaa
n. 1 tl suolaa

1. Sekoita hiiva maitoon. Nypi kylmä voi suolattuun vehnäjauhoon. Nypi unkarilaisittain eli hankaa ilmavasti käsien välissä.
2. Hienonna juustoraaste vieläkin hienommaksi.
3. Lisää 100 g juustoraastetta ja lopuksi hiivamaito, johon on sekoitettu munankeltuainen.
4. Kevennä taikinaa smetanalla tarpeen mukaan.
5. Anna taikinan levätä tunnin ajan limppuna (kylmässä).
6. Kauli taikina puolen sentin paksuiseksi neliskulmaiseksi levyksi. Voitele suolatulla valkuaisella ja ripottele loppu juustoraaste päälle.
7. Leikkaa sieviksi (11 cm x 1 cm) tangoiksi.
8. Paistetaan +200 asteessa kullanruskeiksi.

- - - - -

Huh! Vihdoin sain kirjoitettua ohjeet. Erikoisia raaka-aineita voi käydä ostamassa Jyväskylässä Tallinnan-kaupasta. Muualtakin varmaan löytyy vastaavia putiikkeja. Virolainen jauho on merkiltään Parim luksus nisujauh ja se on melko hienoa (paketissa 550). Letson purkki on melko iso. Olen nähnyt siis vain yhden kokoisia purkkeja.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Taulukollaasit (Juniqe, Nanalala, Ikea)

Tämä teksti piti kirjoittaa jo aikoja sitten. Nyt sitten vihdoin sain viimeisen taulun seinälle ensimmäiseen kollaasiin, joten nyt vasta on tekstinkin aika.

Tilasin jo kesällä Juniqen verkkokaupasta, Saksasta erikokoisia julisteita tarkoituksenani piristää valkoista käytävän seinää. Silloin Juniqella oli vielä tarjolla pieniä noin A5-kokoisia julisteita, mutta myöhemmin täydentäessäni kollaasia ei niitä enää saanut. Ja kävin tarkistamassa, että eipä niitä saa enää sieltä ollenkaan. Yhyy!

Tilasin värikkäitä julisteita A3-, A4- ja A5-kokoisina. Kehykset olivat Ikean halvimpia Nyttja-kehyksiä, valkoisia ja mustia. Alkuun sommittelin kehykset seinälle, mutta pari meni vähän hassusti. Siispä sommittelin uudelleen. Pari naulan tekemää reikää kylläkin jäi seinään.

Ensimmäinen versio

Kun kollaasi oli valmis, tajusin, että yhtä taulua se vielä kaipaa. Juniqella ei enää ollut pieniä julisteita, joten olinkin ongelman edessä: mistä uusi juliste? Kun kävin Ikeassa ostamassa lisää kehyksiä, koppasin sieltä mukaan postikorttilajitelman, jonka yksi korteista päätyi sitten "julisteeksi". Ongelma siis ratkesi, ja seinän kollaasi on nyt valmis.


Yksi taulu lisää ja valmis kollaasi

En tiedä, mikä kehyksissä on vikana, mutta ne haisevat ihan sellaiselle maakellarille. Otin jo yhteyttä Ikeaan, sillä aion käydä tuoksuttelemassa uusia kehyksiä. Jos ostamani kehykset olivatkin vain huonosta erästä? Saan ne toki vaihtaa, jos niissä on erikoislaatuinen hajuhaitta. Katsotaan, miten käy.

Tänään sitten sain vihdoin kehyksiin viime marraskuussa Bangkokin viikonloppumarkkinoilta ostamani kortit. Ihastuin niihin välittömästi, kun ne siellä näin. Markkina-alue on niin sokkeloinen, että tuskin toista kertaa sinne löytäisin. Onneksi ostin kortit, ettei tarvitse katua. Kortit on suunnitellut ja tehnyt thaimaalainen Nanalala-niminen yritys. Kortit on painettu kierrätyspaperille ja painomuste on ekologista. Tyyli on kuitenkin se paras juttu.

Nanalala-kollaasi
Yksi

Kaksi

Kolme

Näiden kiinnittäminen oli kyllä todella iisiä, eikä tällä kertaa huteja tullut. Silti sitä kyllä usein miettii, että pitäisi olla se mies talossa tällaisia puuhastelemassa.

Jospa seuraavan kerran saisin vihdoin kirjoitettua ne unkarilaiset ruoat...

maanantai 16. marraskuuta 2015

Rocky road -palaset

Pientä hiljaisuutta on ollut. Olen ollut aivan törkeän väsynyt, enkä tiedä mikä vaivaa. Tai tiedän nipun erilaisia vaivoja, jotka todennäköisesti väsymyksen aiheuttavat. Nyt sitten olen ravannut ties missä tutkittavana. Jospa jotain joskus selviääkin. Niin, ja erilaiset vaivat hellittävät.

On siis jäänyt bloggailukin vähemmälle. Nyt kuitenkin viime viikolla sain aikaiseksi tehdä nimiäisjuhliin rocky roadeja. Sinänsä hyvä idea, koska olinkin jo pitkään haaveillut niitä tekeväni. Selailin taas erilaisia ohjeita, ja Kotilieden ohje tuntui parhaalta tällaiselle lakun ystävälle. Muokkasin ohjetta niin, että vaihdoin tavallisen maitosuklaan Fazerin popcorn-suklaaseen. Suosittelen! Tuli sellaista suolaista rapsakkuutta kivasti lisää.

Tässäpä siis ohje. Ovat muuten todella nopeita tehdä! Nämä onnistuvat ihan keneltä vain.

Rocky road -palaset

ROCKY ROAD -PALASET

250 g tummaa (leivonta)suklaata
200 g Fazerin popcorn-suklaata (tai tavallista maitosuklaata)
1 prk sokeroitua kondensoitua maitoa
50 g voita
200 g lakritsipaloja pilkottuna (esim. Fazerin Soft Original)
100 g Haribon pieniä vaahtokarkkeja
3 dl suolapähkinöitä

1. Laita paloitellut suklaat, kondensoitu maito ja voi paksupohjaiseen kattilaan. Sulata suklaat (+ muut hommelit) miedolla lämmöllä (1-3/9). Sekoittele.
2. Kun suklaat ja muut ovat sulaneet, lisää ensin suolapähkinät ja sitten karkit.
3. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan ja tasoittele. Lisää halutessasi vaahtokarkkeja seoksen pintaan. Painele ne kiinni.
5. Anna seoksen jähmettyä kylmässä ainakin neljä tuntia.
6. Leikkaa paloiksi.

Huom!
- Kondensoitua maitoa ei esikäsitellä mitenkään.
- Suklaiden täytyy vain sulaa. Varo liian kuumaa lämpötilaa.
- Massasta tulee aika tahmeaa. Jääkaapissa tämä tahmeus kuitenkin häviää.
- Voit tehdä helposti rocky road -herkun valmiiksi parikin päivää ennen. Säilytä kuitenkin kylmässä ja leikkaa paloiksi vasta ennen tarjoilua.
- Valmis rocky road säilyy ainakin viikon kylmässä.
- Jouluisemman version saat, kun korvaat lakut kuivatuilla karpaloilla. Joukkoon voi murustella vaikka pipareita.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kolme kivaa: kansallispuisto (Leivonmäki), kengät (Panama Jack) ja kermajäätelö (Jymy)

KOLME KIVAA

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut paljon ihania juttuja. Kolme niistä pääsee ihan tänne blogiinkin asti!

LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO

Olen ammatiltani opettaja. Viime viikon tiistaina suuntasimme isojen ja pienen oppilaiden kanssa Leivonmäen kansallispuistoon. Tuo retkeilypäivä oli todella onnistunut ja kelikin suosi. Ohjelmaan kuului niin Vapepan harjoituksia, makkaranpaistoa, tietovisaa kuin tutustumista esim. suohon. Voin kyllä täydestä sydämestäni sanoa, että tuollaiset päivät ovat äärettömän mukavia ja tärkeitä monessakin mielessä. Tavallisesta poikkeavat päivät piristävät myös tällaisen vanhan opettajan sydäntä. 

Tällaisissa maisemissa päivää vietettiin:

Suolla (Leivonmäen kansallispuisto)


PANAMA JACKIN YELLOW BOOTSIT

En ikinä olisi voinut kuvitella, että törsään lähemmäksi 200 euroa kenkiin. Tai ylipäätään mihinkään vaatetukseen liittyvään asiaan. Olin jo katsonut Kookengän sivuilta, millaiset kengät haluan syyskäyttöön. Lähdin siis tuhlaamaan alle sataa euroa. Kun astelin liikkeeseen, katselin kenkiä tovin. Tietenkin ne parhaan näköiset ja sisältä pehmeimmät kengät oli varustettu kalliilla hintalapulla. Myyjä sitten kovasti tuli kehumaan Panama Jackin kenkiä yleisestikin. Sain tietää, että ne kengät oikeasti valmistetaan Espanjassa eikä Aasiassa (kuten esim. vieläkin kalliimmat Timberlandit). Kokeilin kenkiä ja toivoin niiden olevan surkeat jalassa. Eivätpä olleet. Koska kelpuutan kenkien materiaaliksi vain oikeaa nahkaa (paitsi lenkkareissa ja vastaavisssa sekä pinkeissä pilipaliballeriinoissa), tiesin, että alle satasella en selviä. Mutta että lähes 200 euroa! Huh huh! Olivat niin hyvät kengät ja myyjäkin kehui kenkien olevan ikuiset, niin hyvän myyntipuheen saattelemana astelin kassalle. No nyt on kengät. Olen pari päivää niillä astellut ja en ole ostostani katunut. Myyjä sanoi, että todennäköisesti tulen jäämään koukkuun Panama Jackin kenkiin. Voi olla, mutta ihan heti ei voi toisia ostaa.



Panama Jackin kengät
















































JYMY-LUOMUJÄÄTELÖ (LAKRITSI)

Meinasin jo pari päivää sitten laittaa Instagramiin kuvan jäätelöstä ja tekstin, etten ole pitkään aikaan syönyt mitään niin taivaallista. Jymyn lakujäätelö on aivan jumalaisen hyvää! Se tuo hieman mieleeni Pappagallon lakritsijäätelön, mutta on enemmän kermaisempi. Siinä ei siis ole Pappagallonkaan tapaan mitään lakritsiraitoja vaniljajäätelössä vaan se koko jäätelö on lakritsaa. Oikeaa lakritsijuurta on siis uutteen muodossa ihan koko jäätelössä. Nam! Ja mikä parasta: tuote on luomua! Kyllä nyt kelpaa herkutella. Ihan varmasti testaan myös muita makuja.

Jymyn lakritsijäätelö


Tein muuten eilen ruisteeleipiä. Niiden ohje ilmestyy tänne myöhemmin...

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ruisleivontakurssi ja teeluento

Hei taas pitkästä aikaa!

Oikeastaan minun piti tehdä juttu jo pari viikkoa sitten, kun testasin kaikki unkarilaisen ruokakurssin maut syyslomalla vanhempieni luona. Reseptit jäivät sinne, joten se juttu on tulossa myöhemmin. Olen kuitenkin jo ehtinyt teeluennolle ja ruisleivontakurssille tässä välissä, joten kirjoitanpas niistä ensin. Ensi viikolla tarkoitus on vihdoin kirjoittaa muustakin kuin ruoasta. Pieni juttu kolmesta kivasta asiasta on luvassa...

Mutta nyt ruisleivonnan pariin! Tälläkin kertaa kyseessä oli Jyväskylän Kaupunkimarttojen kurssi. En taaskaan laita ohjeita tänne ennen kuin olen ne testannut ihan kotona. Porukasta osa oli jo minulle hieman tuttuja, osa täysin uusia ja vieraita. Työskentelin alkujaan Etelä-Karjalasta kotoisin olevan tytsyn kanssa. Jotenkin sellainen Savo-Karjala-yhteys löytyi kyllä heti. Saimme tehtäväksi pieniä ruisleipiä, jotka olivat kyllä äärimmäiset helpot tehdä. Illan aikana teimme ja nautimme suuren määrän erilaisia ruisleivonnaisia. Tässäpä illan lista:

- Pienet ruisleivät (kotikaljauutetta mukana)
- Ruisteeleivät
- Kylmäsavulohipalat
- Yhden kalan kukot
- Juureskukko (sis. Aura-juustoa)
- Rukiinen kääretorttu
- Mustikkakukko
- Ruis-suklaakakku

Mielestäni nämä kaikki olivat sellaisia, että niitä voisin kotona tehdä. Ruisteeleivät varmaan tulevat olemaan se ensimmäinen juttu, sillä minun on saatava tasaisin väliajoin teeleipiä nimenomaan teen kanssa. Yhden kalan kukot olivat hyvä idea napostelupöytään ja rukiinen kääretorttu yllätti kovin makunsa puolesta. Kaikki nämä leivonnaiset olivat helppoja ja varsin nopeita.

Saimme jokainen mukaamme myös ruisleivän juuren. Oikean ruisleivän tekoa on siis kokeiltava lähiaikoina. Aikaisemmin olen kaksi kertaa onnistunut tappamaan juuren, joten nyt olisi aika onnistua. Pitääpä raportoida heti tänne, jos onnistun. :)

Tässä kuitenkin kuvia illan ihanista herkuista:

Suolaisia herkkuja

Yhden kalan kukot

Kylmäsavulohipalat

Ruisteeleivät

Pienet ruisleivät

Juureskukko

Suolaisten ruiseväiden lautanen

Makeita herkkuja


Mustikkakukko

Rukiinen kääretorttu

Ruis-suklaakakku

Makeita herkkuja lautasella



TEELUENTO

Kävin siis jokunen viikko sitten myös Marttojen teeluennolla. Uusimmassa Martat-lehdessä on aika kattava paketti erilaisista teejutuista, mutta luento täydensi hyvin sitä tietopakettia. Itselleni uutena asiana tuli oolong-tee, joka on vähän niin kuin valkoisen ja vihreän sekoitusta. Yllättävin kokemus oli puer-tee, joka on ainoa tee, jonka maku ja laatu paranee viinin tapaan vanhetessa. Maku ja haju toivat mieleen navetan, mutta kyseisen teen terveysvaikutusten pitäisi olla omaa luokkaansa Viis siis hajusta! :) Luennon jälkeen maistelimme erilaisia teelaatuja. Eniten porukkaa miellytti valkoinen tee, mutta itse vannon lähes aina vihreän nimeen. Niin tälläkin kertaa. Haudutettu tee on laadukkainta ja parasta, joten itse ainakin pyrin välttämään pussiteetä, vaikka niissäkin on niitä parempia vaihtoehtoja. Kävin taas Porvoossa Skafferissa ja ostin neljä pussia irtoteetä. Tällä kertaa lipsahti mukaan myös makukahvi, joka jauhettiin siellä. Teet olen testannut ja ihaniksi todennut, mutta kahvi on vielä korkkaamatta.

Seuraavasta kurssista ei ole vielä tietoa, mutta suuntaan Marttojen kanssa elokuviin parin viikon päästä. Kivaa!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Unkarilainen keittiö

Nyt mennään kovaa tahtia! Taas olin Marttojen ruokakurssilla. Tällä kertaa järjestäjänä ei ollut Jyväskylän Kaupunkimartat vaan Keski-Suomen Martat. Pääsin hyppäämään tuntemattomaan, sillä unkarilainen ruoka oli minulle entuudestaan vähän vierasta. Kurssilla opettajana oli aito unkarilainen nainen, ja se oli kyllä ihan parasta. Kun teimme ruokaa, hän tuli koko ajan neuvomaan, miten ne ruoat siellä Unkarissa oikeasti tehdään. Vaikka netistä löytyykin unkarilaisten ruokien ohjeita, niiden tekotapa on usein suomalainen, joten ihan väärin tulee tehtyä. Siksipä tuntuikin alkuun, ettei mikään ryhmä tehnyt oikein. :) Ohjaus oli kuitenkin hauskaa ja lempeästi ojentavaa, joten nyt meitä onkin 16 innokasta unkarilaisen ruoan fania. Oli aivan todella hyvää ruokaa!

Mm. tästä unkarilainen keittiö tunnetaan: kylmä hapankirsikkakeitto

Teimme yhden ateriakokonaisuuden. Illan ruoat olivatkin:

Hideg meggyleves eli kylmä hapankirsikkakeitto
Paprikáscsirke eli paprikakana
Galuskat
Fejessaláta eli keräsalaatti
Palacsinta eli ohukaiset, joihin rahkatäyte
Sajtos rúd eli juustotangot
Espresso

Klassista ja niin hyvää! Kaikki ruoat olivat sellaisia, että aion niitä myös keittiössäni tehdä! Laittelen sitten ohjeen, kun saan ruoat ensin tehtyä ja onnistumaan nimenomaan unkarilaiseen tapaan.

Unkarissa illallinen aloitetaan aina keitolla. Meistä suomalaisista tuntuu oudolta, että eteen tuodaan ensin makea keitto, mutta se oli kyllä todella ihanaa! Hapankirsikoita ei saa ihan joka kaupasta, mutta jyväskyläläinen Tallinnan kauppa niitä ainakin myy. Ja välillä tosiaan voi kokeilla, josko alkuruokana olisikin jotain makeaa. Suosittelen! Ilmeisesti kylmä kirsikkakeitto on se, mitä monet kaipaavat sitä kerran maistettuaan.


Kylmä hapankirsikkakeitto

Paprikakana on monille suomalaisille tuttu ruoka. Silti sitä tehdessä huomasimme, että me suomalaiset teemme sen ihan väärin. Tarkoituksena ei ole kärisyttää kanoja pannulla vaan ensin rauhassa kuullotella sipuleita ja antaa ne lähes hajota pieneen vesitilkkaan. Kana haudutetaan rauhassa kypsäksi runsaan paprikajauhemäärän siivittelemänä. Taikasana oli myös letso, joka on säilöttyä paprikaa ja tomaattia. Sitä käytetään paljon Unkarissa, sillä tuoreita raaka-aineita ei esim. talvella saa. Ihana ruoka! Tätä kokeilen lähiaikoina!


Paprikakanaa, galuskoita ja keräsalaattia

Galuskat olivat minulle uusi tuttavuus. Ne siis ovat käytännössä pastaa, joka tehdään vinkeällä tavalla raastinrauan näköisen välineen avulla. Löysä taikina "raastetaan" välineen läpi kiehuvaan veteen ja siivilöidään ja huuhdellaan. Lopputuloksena on aivan todella maukas "pasta". Tätä siis syötiin paprikakanan kanssa. Huh, tätäkin suosittelen!


Galuskat tehdään "raastamalla".
Keräsalaatti oli yksinkertaisuudessaan aivan loistava lisuke. Jos suomalaiset kattavat leipälautasen pöytään, unkarilaiset kattavat salaattilautasen sen sijaan. Salaatti siis syödään erilliseltä lautaselta. Tätä keräsalaattia oli liotettu vedestä, etikasta, sokerista ja suolasta valmistetussa liemessä. Päälle jokainen sai laittaa smetanaa. Aivan ihanan raikasta salaattia!


Keräsalaattia ja smetanaa

Ohukaiset ovat kyllä suomalaisille tuttuja. Nyt lopputuloksena pyrittiin muurinpohjalettuihin siinä mielessä, että pitsireunat olivat pakolliset ja letun oli muutenkin oltava ohut. Taikasanana oli vichy. Sekä letuissa että galuskoissa käytettiin erittäin hienoa virolaista vehnäjauhoa, jota saa Tallinan kaupasta muttei oikein muualta. Sekin auttoi saamaan ihania lettuja. Ohukaiset täytettiin rahkatäytteellä, mutta sen tilalla olisi ihan hyvin voinut käyttää aprikoosihilloa. Rahka täytteeseen tehtiin itse rasvattomasta piimästä.

Oikeasti ohuet ohukaiset

Ohukaisten kanssa jälkkärinä kahvin kanssa tarjottiin juustotankoja. Noh, niistä tuli suosikkini! Aivan ihania, juustoisia ja rapeita tankoja! Unkarissa kahvin ja viinin kanssa tarjotaan paljon suolaisia paloja. Makean rinnalla pitää siis aina olla jotain suolaista. Olen itse suolaisen ystävä, joten nämä olivat sitten melkein parasta antia. Teen näitäkin pian kotona. Hyvää!

Juustotangot



Seuraavaksi suuntaan todennäköisesti teeluennolle. :) Ruokakirjoitusten lisäksi tarkoitus olisi kertoa myös sisustustuulista. Katsotaan, mihin kaikkeen sitä aikaa riittää.


Kattaus

Niin, ja mikä ihmeen Tallinnan kauppa? Sepänkadulla on niistä toinen ja se näyttää tältä:


Ostin jo kotiin hapankirsikoita, hienoa jauhoa ja letsoa. Niistäpä sitten lisää joku toinen kerta.


tiistai 29. syyskuuta 2015

Intialainen nuudeli-kasviskeitto

Ensimmäisenä ruokakurssin ohjeista testiin pääsi nuudeli-kasviskeitto. Tämä oikeastaan siksi, että keitto on hyvä lounasruoka ja siitä riittää pitkäksi aikaa. Näinpä eilen ryhdyin pilkkomaan ja keittelemään. Lopputuloksena oli erittäin maittava keitto, jossa oli lientä vain nimeksi. Tiesin ohjeessa olevien nuudelien määrän suureksi ja halusin "keiton" (siis keiton, jossa lientä on vähän). Jos haluaa perinteisemmän version, kannattaa nuudeleita laittaa vähemmän.

Niin, ja korianteria laitoin vain vähän ja pilkoin sen ihan pieneksi. Näin maku ei hyökkää, mutta samalla oppii pienin askelin moista syömään. Ehkä vielä jonakin päivänä oikeasti tykkään tuoreesta korianterista. Jauheena se on aina maistunut.

Alkuperäistä ohjetta olen muuttanut niin, että mausteiden määrät ovat alkuperäistä isommat.

Valmis nuudeli-kasviskeitto


INTIALAINEN NUUDELI-KASVISKEITTO
(ainakin 6 annosta)

250-400 g kuivia paksuja munanuudeleita
reilu 2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1,5 tl juustokuminaa
reilu 0,5 tl kurkumaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
reilu 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl suolaa
2 vihreää chiliä hienonnettuna
(chilijauhetta)
100 g sokeriherneenpalkoja pitkittäin ohuiksi suikaloituna
2 isoa porkkanaa ohuina tikkuina
1 punainen paprika ohuina suikaleina
2 tomaattia hienoksi pilkottuna
2-2,5 rkl tummaa soijakastiketta
1 l kasvislientä
reilu 1 tl mustapippuria
100-200 g pikkupinaatin lehtiä
1-6 rkl tuoretta korianteria silputtuna
1 tl seesamiöljyä

1. Työstä ensin kasvikset. Varaa tähän reilusti aikaa.
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ne kylmällä vedellä ja valuta.
3. Kuumenna öljy isossa kattilassa. Kuullota sipulia, kunnes se hieman ruskistuu.
4. Lisää juustokumina, kurkuma, valkosipuli, inkivääri, suola ja chili ja kuumenna sekoitellen 1-2 minuuttia.
5. Lisää sokeriherneet, porkkanat ja paprika. Kuumenna taas sekoitellen pari minuuttia.
6. Lisää tomaatit, soija, kasvisliemi ja pippuri. Keitä 10-12 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät.
7. Lisää kattilaan nuudelit ja pinaatti ja kiehauta. Lisää vielä lopuksi korianteri ja seesamiöljy.

Huomioita:
- Munanuudelien tilalla voi käyttää riisinuudeleita (gluteeniton vaihtoehto) tai tavallisia vehnänuudeleita.
- Itselläni oli aika tavallinen Mari-kattila. Meinasi kyllä tilavuus loppua kesken. Varaa siis iso kattila tai laita nuudeleita vähemmän.
- Jos kaipaat lisää tulisuutta, lisää chilien määrää tai laita chilijauhetta.
- Pikkupinaatin lehtiä minulla oli vain 100 g. Ei olisi kyllä kattilaan mahtunut enempää. Jos kattila on iso, voi laittaa reilummin.
- Maista. Jos suolaa on liian vähän, lisää soijaa. Samalla tulee lisää makua.
- Käytä korianteria maun mukaan. Älä jätä kuitenkaan kokonaan pois, jos se vain mitenkään on mahdollista.
- Keitosta saa kana-nuudelikeiton lisäämällä kanaa. Tällöin nuudelien määrää kannattaa vähentää reilusti.